Pähkinämysli



Olen varsin nirso kaupoissa myytävien myslien suhteen. Mielestäni niihin on usein turhaan lisätty sokeria tai kookosta, jota inhoan. Suurin ongelma niissä kuitenkin on liika sokeri, joka jyrää ainesosaluettelossa kaikki muut raaka-aineet. Usein mysleissä on kuivattuja hedelmiä tai marjoja, jotka ovat itsessään makeita. Eli mielestäni riittää, että ainesten sekaan heittää lorauksen hunajaa tai vaahterasiirappia. Myslin teko on todella helppoa ja varsin nopeaa, joten kannattaa testata ja korvata kaupan valmiit myslit itsetehdyllä.

Pähkinämysli

200 g pähkinöitä (esim. manteleita, hassel-, cashew-, saksan- ja pekaanipähkinöitä)
0,5 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
3 dl kaurahiutaleita
muutama reilu loraus hunajaa tai vaahterasiirappia

» Rouhi pähkinät.
» Mittaa kaikki raaka-aineet samaan kulhoon ja sekoita joukkoon hunaja tai vaahterasiirappi. Lisää hunajaa sen verran, että seoksesta tulee tahmeaa. Vaahterasiirapin kanssa kannattaa olla hiukan varovaisempi, koska se on hunajaa makeampaa.
» Levitä seos uunipellille tasaisesti. Paista 170 asteessa 10-20 min. Sekoittele mysliä paiston aikana, koska pähkinät palavat helposti. Ota pois uunista sitten kun pähkinät tuoksuvat paahtuneilta ja mysli on ottanut hiukan väriä pintaan.

  Emmi

Ei kommentteja

Lähetä kommentti